sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Ruisleipäkilpailusta tuli voitto


Osallistuin tänä vuonna viidettä kertaa Liperin leipävässä järjestettyyn ruisleipäkilpailuun. Kolmasti olen ollut kilpailussa kolmas, mutta nyt onnisti paremmin ja voitin kilpailun. Olen tehnyt enemmän ja vähemmän ahkerasti ruisleipää liki neljänkymmenen vuoden ajan. Joskus leipä onnistuu, joskus ei.

Harmikseni onnistuin tuhoamaan anoppini hapanleiväjuuren avioliittomme alkuaikoina. Juuri oli puutiinussa, joka vaati leipomista ja tiinun kastelua viikoittain. Enhän minä siihen aikaan ehtinyt leipoa joka viikko ja tiinu haristui ja yhtenä päivänä se oli klapeina lattialla. Sen jälkeen ostin muovisen tiinun, joka sallii haristumatta sen, että väliin leivän leipomisessa on taukoja.

Maatilallamme on viljelty ruista aina, joten jauhot ovat omasta takaa. Meillä on oma ruislajike Iivo, joka on yksi viidestä maatiaisruislajikkeesta Suomessa. Tänäkin vuonna Iivoa oli viljelyssa 7 hehtaarin alalla. Iivo-ruis on pienijyväinen, joten siitä tehdyssä jauhossa on kuorta enemmän ja jauho on siksi tummempaa.

Ruisleivän teko ei ole aivan ongelmatonta ja onnistuminen on monen osatekijän summa. Herättelen juuren lämpimällä vedellä edellisiltana ja lisään veteen hiukan ruisjauhoja, jotta juuri muuttuu vellimäiseksi. Siinä illan mittaan käyn sitä vatkaamassa hierimellä, jotta juuri saa ilmaa. Aamulla lisään loput jauhot ja suolan ja alustan takinan. Hiivaa en käytä, sillä juuri onnistuessaan kohottaa taikinan ilman sitä. 

Taikinan kohoamisella ei saa olla kiire ja kannattaa odottaa, että se kohoaa kaksinkertaiseksi. Sitten vain taikina leivinpöydälle ja se jaetaan pieniin osiin. Taikinapaloista pyöritellään leivät ja taas kohotetaan niin, että leipä on kauniisti halkeillut pinnastaan. Leivät pitää vielä pistellä haarukalla ennen uuniin laittoa ja uunissa ne ovat n. tunnin ajan n. 200-220 asteessa. Vaihdan välillä leipien paikkaa.

Ohessa linkki paikallislehden Kotiseutu-uutisten Leipäpäivästä tehtyyn juttuun