Minusta

Oma kammari- blogi syntyi tammikuussa v. 2019. Olin miettinyt blogin kirjoittamista jo aiemminkin ja blogin tekemiseen olen pitänyt kurssejakin Joensuun seudun kansalaisopistossa. Lopullisen sysäyksen antoi yksi kurssilaiseni risukurssilta. Hän tiedusteli, oliko minulla omaa blogia. "Minä ainakin lukisin sitä", hän tokaisi.

Samaan ajankohtaan tuli yhteisen myymälämme Sinisen kammarin lopettaminen Joensuun Taitokorttelista. Jatkuva myyntitulojen väheneminen ja panostuksen lisääminen johtivat syksyllä siihen, että päätimme lopettaa myymälän jouluna 2018 ja laittaa aikamme johonkin muuhun tuottavampaan. Joten jatkan käsityöyrittäjyyttä täällä kotona, jossa minulla on omat työtilat ja niiden yhteydessä oma käsityömyymälä Varpunen nimeltään.

Asun maaseudulla, Viinijärvellä, keskellä mitä kauneinta peltoaukiota. Maatilamme on vanha sukutila, sukupolvenvaihdos tehtiin v. 2018, mutta asumme mieheni kanssa edelleen tässä tilalla ja lapset omissa asunnoissaan kauempana.

Opetan myös tietotekniikkaa Joensuun seudun kansalaisopistossa ja näin talvisin minulla on tunteja siellä.Pidän opettamisesta ja minulla on ollut aivan  ihania opiskelijoita. Koetan saada heidät sisään tähän digiaikaan, joka vyöryy täydellä vauhdilla ja uhkaa jättää osan kansasta takavasemmalle.

Tuon blogiini kaikkea itseäni kiinnostavaa, joten se on sekalainen soppa risutöiden tekoa, kaikenlaisten koristeiden ja lahjojen väkerrystä, puutarhan koristelua ja kukkienkin kasvatusta, villiyrttien keruuta, ruisleivän leipomista ja varmaan jokin tietotekniikkaankin liittyvä postaus tulee eetteriin.

Mirja Parviainen