torstai 28. maaliskuuta 2019
Kännykkäkuvasta postikortti
Olen innokas valokuvaaja. Niinkuin moni muukin väistämättä on, kamera on aina kännykässä mukana.Varsinkin luonnosta otetut kuvat ovat monella ykköskohteita. Näin keväällä on usein hyvät olosuhteet lumikenkäilyyn, niin tänäkin keväänä. Riittävästi lunta, yöpakkaset ja aurinkoinen sää; siitä vain kotiovella lumikengät jalkaan ja menoksi. Ja kamera/kamerat mukaan, sillä otan myös kuvia järjestelmäkameralla.
Mutta kännykkäkuvista piti kirjoittaa. Posti on tuonut Android-sovellukselle sopivan appsin postikortin tekemiseen ja lähettämiseen kännykällä. Kuvaksi voit valita kuvan Postin omasta valikoimasta, mutta parasta on, että voit tehdä kortin ottamastasi kännykkäkuvasta. Ohessa linkki Postin sivuille, jossa asiasta kerrotaan
Postikortti omasta kuvasta.
Sovelluksen voit ladata Play-kaupasta kännykkääsi
Olen innoissani. Voin nyt lähettää kännykällä ottamiani kuvia ystävilleni ja lapsilleni. Tuloksena on oikea pahvinen, hyvinpainettu postikortti, joka tulee ihan oikeasti vastaanottajan postilaatikkoon. Ei tarvitse lähteä erikseen ostamaan korttia ja siihen postimerkkiä, kun kaikki tämä hoituu muutamassa minuutissa kotisohvalta käsin. Ja hintakin on ihan kohtuullinen.
Alan jälleen käyttää jo täysin unohtunutta tapaa lähettää postikortteja tutuille. Näin voin heille lähettää kätevästi vaikkapa lomakuviani
keskiviikko 20. maaliskuuta 2019
Kehyskudontaa
Olin viikonloppuna Sisustustekstiili kudontakehyksellä- kursilla ja tein ottamastani valokuvasta miniryijyn. Kuvissa on alku- ja lopputilanne. Taidan tehdä toisen ja kolmannenkin ryijyn vielä samasta kuvasta vaihdelle ryijynukituksen paikkaa. Ehkäpä tässäkin tuo taivasosuus olisi pitänyt tehdä toisin. Eli jatkoa seuraa ja villalankojan meillä kaikilla riittää!!
Pidän muuten näitä kudontakehystyöpajoja kesällä Käsityömyymälä Varpusessakin. Niistä kerron enemmän toukokuussa
maanantai 18. maaliskuuta 2019
Raeruoho siili ja kahvipussien kierrätystä
Olen tehnyt pääsiäisen odotteluun tälläisiä raeruohosiilejä. Tosin en käytä raeruohon vaan ohran siemeniä; tulee näyttävämpi lopputulos. Hauskoja koristeita vaikkapa lasten kanssa tehtäväksi. Siilin piikit ovat nyt ohran kasvustoja.
Tein kahvipusseista tämän astian, johon kylvin siemenet. Päällystin kahvipussin ruskealla kangaspalalla ja liimasin silmät ja suun. Sitten vain multaa pussiin ja siemenet itämään. Kastelua muutaman päivän ajan ja ruoho on valmis. Muutama tipu viidakkoon ja se on siinä. Ohran oraita pitää ajoittain leikata lyhyemmäksi. Ja tarvittaessa voi laittaa uuden kasvuston tulemaan.
Alla ohjekuvio kahvipussin hyödyntämisestä tähän tarkoitukseen. Pussit sisäkkäin ja ommellaan yläreunasta yhteen. Jätetään pieni aukko, jonka kautta käännetään pussit toisinpäin niin, että kangas ei ole enää nurinpäin.
Olen kierrättänt kahvipusseja paljon tällä tavoin mm. yrttipusseina ja erilaisina säilytyspusseina.Pussi pitää kosteutta sisällään, joten yrttejäkin voi huoletta kastella. Kaunis kangas vain ulkopuolelle ja sopii keittiönkin sisustukseen hyvin
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Pajunkissat
Käytän mielelläni vanhoita kirjoista leikattuja ruusuja ja perhosia pajunkissojen koristeena. En niinkään välitä värikkäistä kreppipapereista.
Kirpputoreilta saa pilkkahintaan vanhoja kirjoja, joita voi tehdä koristeita. Ruusut olen tehnyt vain liuskoiksi leikatuista kirjan sivuista ja liimannut alareunasta liimalla yhteen. Perhosen kaava on alla.
Ja sitten leikkaamaan!
keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
Risukurssien valmistelua
Minulla on Joensuun seudun kansalaisopistossa 5.-6.4. Pääsiäiskoristeita risusta- kurssi, jolle voit ilmoittautua tästä.
Tänään olen tehnyt esimerkkitöitä kurssia varten ja yhtenä ideana syntyi tehdä tälläisiä tipun tai pääsiäismunan aitauksia käyttäen pohjana koivusta sahattuja kiekkoja, joita tulee aina silloin tällöin hommattua lähinnä risulintujen pohjiksi.
Yksinkertaista ja kaunista. Tosin ehkä olisi pitänyt käyttää pujottelemiseen tuoretta risua, joka olisi muotoillut paremmin aihiota. Mutta jatketaan mallitöiden valmistusta
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Kevättä ilmassa
Paperihiutaleet pois ikkunoista ja tilalle pääsiäispupuja.
Ikkunoita on hauskaa koristella aina vuodenaikojen mukaan. Nämä on leikattu kirjapainon paperijämistä, mutta tavallinen tulostuspaperikin käy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)