torstai 19. joulukuuta 2019

Joulun tuoksua ja tunnelmaa pomanderista eli neilikka-appelsiinista


Kävin ennen joulua eräässä jouluaskartelutapahtumassa ,jossa tehtiin pomandereja eli neilikka- appelsiineja. Pomanderi on vanha perinteinen Ranskasta aikanaan lähtenyt joulukoriste. Tuoksu on huumaava ja siksi olen niitä nyt tehnyt ystävilleni pieniksi joulumuistamisiksi. Pomanderin voi laittaa riippumaan johonkin nauhaan tai sitten vain koristeeksi pöydälle jonkun kauniin alustan päälle



Tarvitset siis appelsiineja tai muitakin sitrushedelmiä ja 1-2 pussillista kokonaisia neilikoita. Mahdollisuudet koristella appelsiineja ovat rajattomat. Voit pistellä appelsiiniin valmiin reiän vaikkapa hammastikulla ja työnnät sitten neilikan tähän reikään. Aika hyvin neilikat saa kuoren läpi myös ilman hammastikkuakin. Itse olen jakanut appelsiinin eri sektoreihin ja pistellyt  neilikoita niiden mukaisesti


Mutta, kuten sanoin, mahdollisuudet koristella appelsiinejä ovat moninaiset. Voit tehdä neilikoista raitoja, kuvioita tai sanoja. Mitä enemmän neilikoita, sitä voimakkaampi on niiden tuoksu. Jos haluat appelsiinin säilyvän joulun yli, kannattaa laittaa neilikoita appelsiini ihan täyteen ja puristaa sen jälkeen appelsiinin mehu pois, jolloin se pääsee kuivumaan. Itse tein pomandereja vain joulua varten, joten laitoin niihin neilikoita niin, että appelsiinin kaunis väri jäi näkyviin.



Jos haluat laittaa pomanderin riippumaan, kannattaa nyöri laittaa appelsiiniin ensin kiinni ja sitten vasta pistellä neilikat


Pomanderia koristellessa voi sitten samalla ajatella sen saajaa, jolloin se vastaanottajasta tuntuu vielä erityisemmältä.

Pomanderi on helppo tehdä lastenkin kanssa. Se on perinteinen jo keskiajalla Ranskassa käytetty koriste , jonka toivoisi siirtyvän myös tänne meille.



 Tässä on lähdössä seuraava pomanderi ystävälle!


1 kommentti:

  1. It is purely based on luck therefore even newbie online on line casino gamers can strive their luck and win. This sport also has a higher return to the participant share than different online on line 빙고 casino video games, as might have} a high likelihood of winning 36 instances your guess amount if the ball falls in your selected number. Gambling houses have been banned in South Korea until 1967 when video games of chance have been permitted in large resorts for tourists.

    VastaaPoista