Syksyn herkku suppilovahvero

 

Jos kesän marjasato oli runsas, niin samaa voidaan sanoa sienisadostakin. Rousku- ja herkkusienikaudet ovat jo ohitse, mutta suppilovahveroita löytyy vieläkin runsaasti. Ainakin täällä meillä päin ne alkoivat noustakin vasta parisen viikkoa sitten. Suppilovahvero on kyllä suosikkini sienten joukossa. Se on hyvän makuinen, usein toukaton ja niitä löytyy metsistä runsain mitoin.

Suppilovahveron kasvupaikat vaativat joskus vähän etsimistä, sillä normaaleilla sienialueilta niitä ei juurikaan löydy. Sammaleiset sekametsät lienevät parhaita paikkoja niiden löytämiseen. Niitä todellakin joutuu usein etsimään pudonneiden lehtien joukosta sammalien seasta ja vähän tottumustakin löytäminen joskus vaatii. Mutta,kun kerran on onnistunut niiden kasvupaikan löytämään, sinne kannattaa jatkossakin sitten suunnistaa.

Meillä syödään nyt suppilovahveroita päivästä toiseen. Kun vaihtelee ruokalajia, ei tule kyllästymistäkään. Mielestäni parhaimmillaan ne ovat tuoreina ja siksi koetan tehdä niistä monenlaista maittavaa syötävää silloin. Kovin pitkään niitä ei voi tuoreena säilyttää, joten ruuaksi ne on tehtävä aika pikaisesti keruun jälkeen. Sen lisäksi kuivaan niitä talven varalle ja kuivattuna niitä on helppo lisätä vaikkapa murskattu ruokaan kuin ruokaan.

Suppilovahveroa syömme monessa muodossa. Tietysti piirakkana ja keittona, mutta myös pastana, risottona ja munakkaana. Ohessa muutamia reseptejä:

Suppilovahveromunakas fetajuustolla höystettynä

4 kananmunaa

2 dl ruokakermaa

200g tuoreita suppilovahveroita

pieni sipuli

pieni porkkana raasteena

pala fetajuustoa

0,5 dl öljyä

suolaa

mustapippuria

Paista pilkottuja suppilovahveroita pannulla sen verran, että enin vesi niitä haihtuu pois. Lisää pilkottu sipuli ja porkkanaraaste ja anna niidenkin hautua pannulla muutaman minuutin ajan.

Sekoita kananmunat ja ruokakerma ja mausta suolalla ja pippurilla.

Öljyä uunivuoka ja laita pannulla oleva sienimuhennos vuoan pohjalle ja lisää pilkottu fetäjuusto.Kaada kananmuna-ruokakermaseos niiden päälle ja laita vuoka uuniin n. 30 minuutiksi 200 asteeseen.

Ja hyvää on!

Suppilovahveropasta

Suppilovahveropasta on myös nopea ja helppo tehdä. Paista suppiksia pannulla sen verran, että enin kosteus niistä häviää. Lisää pilkottua sipulia makusi mukaan ja anna hautua muutaman minuutin ajan. Sitten vain ruokakermaa 2-3 dl sekaan ja anna kiehua pari minuuttia. Keitä pasta ja kaada suppisseos pastan sekaan. Voit vielä murustella päälle parmesan-juustoa ja herkku on valmis.

Suppisrisoton teen samalla tavoin kuin pastan eli korvaan vain pastan riisillä. Joskus lisään risottoonn pussillisen pakasteherneitä.

Kuivaan myös suppiksia talven varalle, koska tuoreena niitä ei ehdi millään syödä kaikkia. Varsinaista kuivuria minulla ei ole vaan levittelen niitä uunipelleille ja laitan leivinuunin päälle kuivumaan. Sellaiset 2-3 vuorokauden kuluttua ne ovat kuivuneet ja säilytän niitä vanhoissa lasipurkeissa. Kuivatut suppikset kannattaa liottaa vedessä vähän aikaa ennen ruuaksi valmistusta. Niiden maksu voimistuu kuivauksen aikana, joten pienelläkin määrällä saa paljon makua ruokaan.

Risukuusi oven pieleen

Tein tilauksesta tälläisen risukuusen. Aiemmin olin tehnyt vain pienempiä versioita, mutta asiakas halusi nyt oven pieleen kuusen, johon voi laittaa valot.

Niin paljon risua ei ollut ennestään varastossa tai, jos olisi ollut, kaikki ne olisivat menneet tähän yhteen työhön. Joten risumetsään oli mentävä.

Toin mukanani kaksi säkillisitä tuoretta risua ja sen lisäksi keräilin paksumpiakin oksia kehikkoa varten. Näin iso kuusi vaatii kehikon ollakseen tukevampi.

Tässä on kehikko, johon olen jolisännyt vähän risuja. Kehikon sidoin rautalangalla kiinni.

Sen jälkeen istutin kuusen sopivaan ruukkuun ja aloin täyttää sitä risuilla. Ensin aloitin täyttämisen työntämällä ruukkuun lisää oksia ja sen jälkeen lisäsin oksia myös yhäältä alaspäin. 

Yhden kerroksen jälkeen sidoin aina oksat rautalangalla kiinni.

Ja tässä on valmis kuusi, kun kaikki pienimmätkin oksat on tiiviisti sidottu rautalangalla kiinni. Lopuksi vielä sipistelyt ja harottavien oksien leikkaaminen pois.

Jouluvalot sitten vain lopuksi tuomaan valoa ja jouluista tunnelmaa. Tälläinen kuusi säilyy vuosia, joten siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. 
 

Syysasetelmien väkräämistä

 

Löysin kaatopaikalle menevästä kuormasta aivan ihastuttavan pienen padan. Omistajan luvalla sain viedä sen pihalleni. Olisi ollut suunnaton vääryys, jos moinen olisi joutunut hukkaan ja romujen joukkoon.

Ajattelin tehdä pataan syysasetelman, jonka laittaisin pihalleni aivan tienvarteen toivottamaan vierailijat tervetulleiksi.

Kaadoin padan pohjalle hiekkamurskaa ja täytin padan metsästä hakemallani sammaleella. Keräsin metsästä myös maasta puista pudonneita jäkäläoksia ja sidoin niistä rautalangalla eri kokoisia  tötteröitä, joita istutin pataan sammaleeseen.

Muutama orapihlanoksa myös mukaan ja kallunan istutus keskelle. Lisäsin viimeiset ruusunmarjat pensaasta padan reunoille ja tein muutaman vaahteranlehtiruusun täyttämään tyhjiä kohtia. 

Olen keräillyt kaupungin puistoista seepramännyn käpyjä; niitä lojuu nurmikoilla ja varmaan puutarhurit ovat ihan mielissään, kun joku niitä kantaa pois. Niitäkin laitoin muutaman pataan koristeeksi.

Ja vielä istutin pienen lyhdyn koko komeuden keskelle ja kynttilä palamaan. Ihan kaunis tuli!

Vaahteranlehtikranssissa syksyn värit

Kyllä olemme saaneet nauttia kauniista syyskuun päivistä. Ruskakin alkaa värittää maisemaa ja tälläiselle värejä rakastavalle tämä on ollut upeaa aikaa.

Niinpä tulikin pakottava tarve tehdä aitan oveen kranssi syysväreissä. Kävin naapurin pihamaalta keräämässä pudonneita vaahteranlehtiä. Värejä oli keltaisen lisäksi hyvinkin moninaisia aivan tumman violetin punaisesta vihreään. Metsästä kävin keräämässä riiden- ja katinliekoa, mustikanvarpuja, kangaskortetta ja saniaisen lehtiä. Harmi, kun kielon lehdet olivat jo menneet liian huonoiksi kranssia varten. Villiintyneestä orapihlajasta leikkasin oksan, joka oli täynnä marjoja. Olisin halunnut vielä laittaa pietaryrtin kukkia, mutta niitäkään ei lähistöllä nyt kukkinut.

Käytän pajukehikkoa aina kranssien pohjana ja kolmesta notkeasta pajunoksasta pyöräytin kranssille rengasmaisen pohjan. Tähän pohjaan aloin sitten sitoa ohuella rauralangalla vaahteranlehtinippuja, liekoja ja orapihlajanmarjan oksia marjoineen. Yksi nippu laitetaan ulkoreunalle, seuraava nippu keskelle ja kolmas sisäreunaan. Ja näin edetään pohjaa myöten, kunnes koko pohja on käyty läpi. Liitoskohtaan kannattaa laittaa runsaammin lehtiä, jotta liitos peittyy niiden alle eikä aloitus- ja lopetuskohtaa näy

Tein vielä keskelle kolme vaahteranlehtiruusua ruusukkeeksi ja lisäsin lopuksi ruusunmarjoja sinne tänne valmiiseen kranssiin. Ruusunmarjat ovat kiinni kranssissa hammastukuissa,jotka on pistetty kranssipohjan läpi.

Mitäs pidät? Onnistuinko iloittelemaan syksyn väreillä!

 

Variksenmarja yllätti

 

Variksenmarja, toiselta nimeltään kaarnikka, on vähän käytetty luonnonmarja, johon en ollut aiemmin tutustunut ollenkaan. Tänä kesänä on ollut erinomainen marjavuosi ja metsissä ja kankailla on tullut vietettyä tunti jos toinenkin. Puolukoita kerätessäni löysin variksenmarjakasvuston, jossa marjoja oli mustanaan pienellä alueella.

Ja nopeasti puolukalle varaamani sanko oli täynnä tätä mustaa, minulle aiemmin vierasta marjaa, jota luulin lähes syöntikelvottomaksi. Sen verran  marjaan piti tutustua etukäteen ennen poimimista,  että tiesin sen on varsin ravintorikas marja, lähes mustikan veroinen. 

Niinpä kokeilemaan. Aloitin mehun valmistamistamisella viinihappoa käyttäen puolukkamehun tapaan, jota olin joskus hyvänä puolukkavuotena jo tehnytkin.

6 l variksenmarjoja
4 l vettä
80g viinihappoa
1kg sokeria

Soseutin variksenmarjat, lisäsin veden, johon olin sekoittanut viinihapon. Ja annoin tämän seoksen muhia muutaman päivän. Sitten vain sekoitetaan sokeri joukkoon ja annetaan sen sulaa. Sen jälkeen siivilöin mehun. Laiskuuttani ei käytä siivilöimiseen harsoa, koska sen käyttäminen on hidasta ja sotkuista puuhaa, vaan siivilöin seoksen mehumaijan siivilän läpi suoraan. Toki pullotettaessani mehun lasken sen vielä tiheän siivilän läpi kannuun, jolloin mehusta  jäävät viimeistään silloin siemenet talteen. 

Ja tämä variksenmarjoista tehty mehu olikin erinomaista, maultaan voimakasta ja väriltään erittäin tummaa. Välttämättä en sitä juotaessa laimentaisi vedellä ollenkaan. Mukava pieni terveysshotti aamuksi.

Näin tummaa väriltään mehusta tuli. Varmaan marjaa voitaisiin käyttää myös esim. lankojen värjäämiseen. Luulen, en tunne alaa kovinkaan hyvin. Mutta varovainen mehupisaroiden kanssa oli oltava. Kovin tiukasti ne  tarttuivat vaatteeseen ja työ oli saada jäljet pois.

Tuttavani kertoi, että hän oli tehnyt variksenmarjasta mehua myös ihan mehumaijalla ja laittanut mukaan punaviinimarjoja. Ja hyvää oli tullut silloinkin.

Lopuista marjoita tein hilloa ihan perinteisellä tavalla. Soseutin marjat (2kg), tilkka vettä kattilaan ja hillosokeria 1 kg joukkoon. Keitin varovasti 10- 15 min ja annoin jäähtyä. Ja sitten puhtaisiin purkkeihin. Tälläistä hilloa tulikin. Taas väri tummaa. Marja on aika kova, joten sattumia löytyy. Ehkä seuraavalla kerralla surautan vielä soseuttajalla soseen pienemmäksi. Variksenmarjan sisällä on pieni kivi (siemen), joka tulee esiin hillossa. Mutta onhan  vadelmassakin siemeniä

Tässä variksenmarjahilloa on maustamattoman jogurtin lisäkkeenä. Kokeilin sitä myös kääretortun täytteenä yhdistettynä rahkaan. Erinomaista ja mikä väri! Ja ei voi verrata minkään muun marjan makuun. Voimakkaampi kuin mustikka, mutta miedompi kuin puolukka. 

Vatruskan tekoa opiskelemassa

 Olin lauantaina 5.9. Joensuun seudun kansalaisopiston Kukkoset ja vatruskat- kurssilla. Opena oli Cebicin keittiön Hanna Suhonen. Itse kokeilin vatruskoiden tekoa jo keväällä, mutta ne eivät oikein onnistuneet. Syötyä toki tulivat. Taikina oli vaikeasti käsiteltävä ja vatruskat jäivät jotenkin mauttomiksi. Joten ajattelin kartuttaa osaamistani tällä kurssilla. Vatruskahan on perinteinen karjalainen leivonnainen, joka on kuitenkin karjalanpiirakkaa tuntemattomampi

Mukana kurssilla oli 12 innokasta opiskelijaa ja teimme parittain kukkosia(pyörösiä) ja vatruskoita. Vatruskataikinaa varten keitimme kuoritut perunat pehmeiksi. Perunat saisivat olla muhennokseen sopivia, ei siis kovin kiinteitä. Perunat (1 kg) muhennetaan survimella huolellisesti,jotta muhennoksesta tulee tasainen. Perunamuussiin lisätään vehnäjauhoja 1 dl ja teelusikallinen suolaa. Tarkista suolan maku, koska sopiva suolaisuus on tärkeää. Vehnäjauhot on lisättävä muussiin nopeasti taikinaa vaivaamatta. Parhaiten saat ne sekoittumaan kädellä sekoittamalla. Lisää taikinaan vielä yksi kananmuna.

Vatruskan täytteenä käytetään perinteisesti keitettyä riisiä, mutta me lisäsimme riisin joukkoon joko metsäsieniä ja sipulia, pinaattia ja fetajuustoa tai metvurstirouhetta ja sipulia. Suosittelen kyllä käyttämään riisin lisäksi jotain muutakin ruoka-ainetta täytteessä. 

Vatruskataikina pyöriteltiin leivontapäydällä pitkoiksi, jotka jaettiin 24 kananmunan kokoiseen osaan. Kukin palanen muotoiltiin kämmenpohjassa litteäksi kakuksi ja tämän kakun toiseen reunaan lisättiin valmis täyte ja kakku yhdistettiin vatruskan muotoon puolikuuksi.

Ja vatruskat uuniin 250 asteeseen ja paistumaan n. 10 min ajan,  kunnes ne ovat saaneet pinnalleen väriä. Uunista otetut vatruskat voidellaan vielä voisulalla. 

Pitää kokeilla ensi viikonloppuna itse tehden. Viime syksyisiä suppilovahveroita on vielä jemmassa ja niitä pitää laittaa vatruskojen täytteeksi.

Kesän herkku kuusenkerkkäsiirappi

Joka vuosi olen tehnyt kuusenkerkkäsiirappia, jota käytän talven mittaan teessä ja jälkiruokakastikkeena jäätelön ja ohukaisten kanssa. Aiemmin olen tehnyt siirapin aina keittämällä, mutta tänä kesänä kokeilin sen tekoa  uuttamalla eli ilman kuumennusta.

Uuttamalla valmistamalla laitat siis kerätyt ja huuhdotus kuusenkerkät puhtaaseen lasipurkkiin. Painele ne tiiviiksi ja sen jälkeen sokeria niiden päälle niin, että kerkät peittyvät juuri ja juuri, Ja aurinko hoitaa valmistuksen. Siinä menee kyllä jonkin aikaa, mutta anna purkkisi olla ihan rauhassa ikkunalaudallasi niin pitkään, että sokeri on sulanut. Ihmeellistä, vai mitä?

Saat mitä herkullisinta siirappia, joka on kauniin väristä ja jossa kuusenkerkän maku on voimakas.

Pullotin siirapin pieniin kuumennettuihin pulloihin odottelemaan talvea ja teehetkiä. Kuusenkerkkäsiirappihan toimii mainiosti myös yskänlääkkeenä.

Olen tehnyt kuusenkerkistä myös kuusenkerkkäjuomaa ja laittanut niitä jääpalamuotteihin viilentämään juomia. Tässä lasissa kuusenkrkkäjuomaa on laimennettu vichyllä. Kuusenkerkkäjuomasta löytyy postaus tästä blogista Villiyrtit tunnisteen alta