perjantai 4. joulukuuta 2020

Jouluvalot taistelussa pimeyttä vastaan

 


Kun lunta on vain nimeksi, tulee sietämätön tarve taistella pimeyttä vastaan laittamalla valoja sinne sun tänne. Ja toisaalta tietysti sytytellä kynttilöitä sinne sun tänne. 

Tiemme varressa on vielä vanhan ajan maitolaituri ja siihen ripustin oheisen lyhdyn.



Tein muutaman risukuusen ja yksi niistä jäi omaan käyttöön. Monesti itse jää ilman, mutta nyt päätin pitää yhden. Uusiahan saa aina lisää. Laitoin sen myymäläni eteen ja koristelin jouluvaloilla. Työtuvan  joulumyyjäisistä ostin pienen kelkan, johon istutin kynttilälyhdyn Risukranssinkin kehystin led-valoilla



Käsityömyymälän ulkoeinään tein viisi sakareisen tähden rimoista ja  kiersin valosarjan niihin . Nyt ohikulkijatkin saavat ihmettelyn ja toivottavasti myös ihastuksen aihetta.

Muutama vuosi sitten ostimme surukuusen taimen ja nyt se alkaa olla jo hyvän kokoinen. Sen surumieliseen olemukseen sininen valosarja tuntuu sopivan hyvin.




Olen pohdiskellut, laitanko käsityömyymälää auki näin joulun alla ollenkaan. Tavallisesti olen pitänyt sitä auki aina muutaman päivän näin joulun aikaan. Mutta tämä korona aika vähän arveluttaa. Tuleeko ketään, kun kukaan ei oikein halua liikkua missään. Mutta toisaalta lahjojen hankkiminen paikallisilta käsityöyrittäjilta näin korona aikaan kiinnostaa ihmisiä. Näin voi osoittaa tukeaan pienyrittäjille, joille ei myyntitapahtumia todellakaan ole nyt tarjolla ainuttakaan. 

Niinpä päätin, että Varpunen on avoinna 15.12-19.12. joka paivä klo 12-16.00.

Lukijani. Tervetuloa käymään! Ihan vaikka tutustumaan ja juttelemaan. Ostopakkoa ei ole


1 kommentti:

  1. Kyllähän se poikkeaa. Äitini kuoli helmikuussa ja ei ole nyt mukana joulujuhlassa. Lisäksi nuorin tyttäreni asuu Tukholmassa ja ei voi nyt saapua Suomeen koronan takia.Poikkeusjoulu siinäkin suhteessa.

    VastaaPoista